"Libertaarimalli"
Tämän päivän (12.6.2005) Helsingin Sanomissa, sivulla D5 oli viittaus Mielenterveys 3/2005 -lehden juttuun, jossa kerrotaan Sari Näreen tutkimuksesta "Styylaten ja pettäen".
Lainaus Helsingin Sanomien jutusta: "Enemmistö vastaajista ja varsinkin tytöt suosivat vastavuoroisuusmallia, jossa toiseen voi luottaa ja sopimukset tehdään yhdessä. Tähän suhdemalliin myös liittyy paljon tunteita. Joidenkin tyttöjen ja useiden poikien suosimassa vpaamielisemmässä mallissa kyse on enemmänkin kahden vapaan osapuolen seksiin keskittyvästä suhteesta. Pieni ryhmä poikia toimi myös niin sanotun libertaarimallin mukaan. He saattoivat huijata tyttöjä muun muassa näyttelemällä tunteita saadakseen nämä sänkyyn."
Ensin herää kysymys, olisiko Helsingin Sanomien tai sen siteeraaman Mielenterveys -lehden juttuun pujahtanut painovirhe. "Libertaarin" sijasta siinä pitäisi ehkä olla sana "libertiini", elostelija. Libertinismiin, kuten muihinkin addiktioihin, usein liittyy muiden tunteista piittaamattomuus addiktion kohdetta, tässä tapauksessa seksiä haettaessa. Tällaista käytöstä on kuvattu esimerkiksi tarussa Don Juanista, josta Moliere on sovittanut kuuluisan näytelmän, Choderlos de Laclosin klassisessa romaanissa Vaarallisia suhteita, sekä Casanovan muistelmissa.
Mutta mikäli tutkimusta on jutussa siteerattu oikein herättää minussa kysymyksen, ymmärtääkö Sari Näre todella, mitä libertarismi merkitsee, ja esittääkö hän libertarismin tahallaan huonossa valossa, mikä viittaisi puutteelliseen tutkimustapaan ja luonnollisesti kyseenalaistaisi koko tutkimuksen, tai esittääkö hän näkemyksiään puutteellisen informaation valossa, mikä myös olisi hyvin ikävää tutkimuksen luotettavuuden kannalta.
Libertarismi on poliittinen aate, joka ei suoranaisesti ota kantaa ihmissuhteisiin. Se lähtee siitä, että ne ovat ihmisten välisiä yksityisasioita, ja että ihmiset sopivat keskenään esimerkiksi siitä, saako vieraissa käydä vai ei. Koska libertarismi ei pyri sanelemaan, millainen suhteen tulisi olla, se voi libertaarisessa yhteiskunnassa olla aivan yhtä hyvin vapaa kuin tiukan monogaaminenkin.
Libertaarisen valtion (siis minimivaltion eli yövartijavaltion, anarkokapitalistithan eivät kannata valtiota lainkaan) tehtäviin kuuluu suojella ihmisiä väkivallalta, varkauksilta ja petoksilta, sopimusten täytäntöönpanon valvominen jne. Tuollaisessa Helsingin Sanomien jutussa mainitussa tapauksessa, jossa poika teeskentelee rakkautta saadakseen seksiä, on kuitenkin käytännössä mahdotonta lähteä sekaantumaan asiaan, kun sopimuksesta siitä, että poika sitoutuu tyttöön saadakseen seksiä, ei todennäköisesti ole olemassa mitään dokumentteja, eivätkä osapuolet ole etukäteen sopineet, millainen rangaistus mahdollisesta sopimusrikkomuksesta seuraisi.
Libertaarit suhtautuvat aina hyvin tuomitsevasti vilppiin ja sopimusrikkomuksiin, mutta jos jompikumpi osapuoli kuitenkin suostuu seksiin suulliseen lupaukseen perustuen, eikä lupauksella edes ole todistajia, asialle ei ole paljoakaan tehtävissä. Libertarismin puitteissa on toki mahdollista solmia vaikkapa sellainen avioliittosopimus, jonka perusteella petetty osapuoli saa pettäjältä jonkin kompensaation, esimerkiksi erossa huollettavakseen yhteiset lapset, yhteisen asunnon, yhteisen pankkitilin, TV:n ja sohvakaluston, jne. Jos joku haluaa varmistaa, että seksikumppani todella sitoutuu häneen, kannattaa siis pitää jalat ristissä kunnes nimet ovat sopimuspaperissa. Jos taas on valmis esiaviolliseen seksiin, joutuu aina ottamaan sen riskin, että toinen osapuoli toimiikin vilpillisesti. Esiaviollisessa seksissä ei toki ole mitään tuomittavaa, ihmisillä on oikeus ottaa tällaisia riskejä, jos ovat valmiit hyväksymään niiden mahdolliset seuraukset. Avioliittokaan ei tietysti takaa rakkautta, joten siinä kuten kaikissa ihmissuhteissa on riskejä, mutta ehkä harvempi viitsii sitoutua tuollaiseen sopimukseen pelkän seksin takia, joten riski on pienempi.
Uskoakseni ei-libertaarisissakin valtioissa on käytännössä mahdotonta valvoa, ettei joku huijaa itselleen seksiä, ellei sitten kokonaan kriminalisoida esiaviollista seksiä, jolloin samalla sekaannutaan myös niiden ihmisten yksityiselämään, jotka harrastavat sitä yhteisestä sopimuksesta, ilman vilppiä, mikä olisi vahingollisempaa kuin sen hyväksyminen, että joskus riski huijatuksi tulemisesta saattaa aktualisoitua. On kuitenkin epäoikeudenmukaista kutsua "libertaariseksi" sellaista mallia, jossa tuollainen huijaus on mahdollista, kun se ei ole pelkästään libertaarin yhteiskunnan ongelma. Onko tämä taas yksi niitä tapauksia, joissa epämiellyttäväksi koetun aatteen nimikkeen alle kootaan kaikki muukin paha auringon alla? Toki libertarismia saa arvostella, mutta älyllinen rehellisyys edellyttäisi, että sitä arvostellaan vain sen todellisista ominaisuuksista, ei sellaisista jotka eivät siihen mitenkään liity.
Lainaus Helsingin Sanomien jutusta: "Enemmistö vastaajista ja varsinkin tytöt suosivat vastavuoroisuusmallia, jossa toiseen voi luottaa ja sopimukset tehdään yhdessä. Tähän suhdemalliin myös liittyy paljon tunteita. Joidenkin tyttöjen ja useiden poikien suosimassa vpaamielisemmässä mallissa kyse on enemmänkin kahden vapaan osapuolen seksiin keskittyvästä suhteesta. Pieni ryhmä poikia toimi myös niin sanotun libertaarimallin mukaan. He saattoivat huijata tyttöjä muun muassa näyttelemällä tunteita saadakseen nämä sänkyyn."
Ensin herää kysymys, olisiko Helsingin Sanomien tai sen siteeraaman Mielenterveys -lehden juttuun pujahtanut painovirhe. "Libertaarin" sijasta siinä pitäisi ehkä olla sana "libertiini", elostelija. Libertinismiin, kuten muihinkin addiktioihin, usein liittyy muiden tunteista piittaamattomuus addiktion kohdetta, tässä tapauksessa seksiä haettaessa. Tällaista käytöstä on kuvattu esimerkiksi tarussa Don Juanista, josta Moliere on sovittanut kuuluisan näytelmän, Choderlos de Laclosin klassisessa romaanissa Vaarallisia suhteita, sekä Casanovan muistelmissa.
Mutta mikäli tutkimusta on jutussa siteerattu oikein herättää minussa kysymyksen, ymmärtääkö Sari Näre todella, mitä libertarismi merkitsee, ja esittääkö hän libertarismin tahallaan huonossa valossa, mikä viittaisi puutteelliseen tutkimustapaan ja luonnollisesti kyseenalaistaisi koko tutkimuksen, tai esittääkö hän näkemyksiään puutteellisen informaation valossa, mikä myös olisi hyvin ikävää tutkimuksen luotettavuuden kannalta.
Libertarismi on poliittinen aate, joka ei suoranaisesti ota kantaa ihmissuhteisiin. Se lähtee siitä, että ne ovat ihmisten välisiä yksityisasioita, ja että ihmiset sopivat keskenään esimerkiksi siitä, saako vieraissa käydä vai ei. Koska libertarismi ei pyri sanelemaan, millainen suhteen tulisi olla, se voi libertaarisessa yhteiskunnassa olla aivan yhtä hyvin vapaa kuin tiukan monogaaminenkin.
Libertaarisen valtion (siis minimivaltion eli yövartijavaltion, anarkokapitalistithan eivät kannata valtiota lainkaan) tehtäviin kuuluu suojella ihmisiä väkivallalta, varkauksilta ja petoksilta, sopimusten täytäntöönpanon valvominen jne. Tuollaisessa Helsingin Sanomien jutussa mainitussa tapauksessa, jossa poika teeskentelee rakkautta saadakseen seksiä, on kuitenkin käytännössä mahdotonta lähteä sekaantumaan asiaan, kun sopimuksesta siitä, että poika sitoutuu tyttöön saadakseen seksiä, ei todennäköisesti ole olemassa mitään dokumentteja, eivätkä osapuolet ole etukäteen sopineet, millainen rangaistus mahdollisesta sopimusrikkomuksesta seuraisi.
Libertaarit suhtautuvat aina hyvin tuomitsevasti vilppiin ja sopimusrikkomuksiin, mutta jos jompikumpi osapuoli kuitenkin suostuu seksiin suulliseen lupaukseen perustuen, eikä lupauksella edes ole todistajia, asialle ei ole paljoakaan tehtävissä. Libertarismin puitteissa on toki mahdollista solmia vaikkapa sellainen avioliittosopimus, jonka perusteella petetty osapuoli saa pettäjältä jonkin kompensaation, esimerkiksi erossa huollettavakseen yhteiset lapset, yhteisen asunnon, yhteisen pankkitilin, TV:n ja sohvakaluston, jne. Jos joku haluaa varmistaa, että seksikumppani todella sitoutuu häneen, kannattaa siis pitää jalat ristissä kunnes nimet ovat sopimuspaperissa. Jos taas on valmis esiaviolliseen seksiin, joutuu aina ottamaan sen riskin, että toinen osapuoli toimiikin vilpillisesti. Esiaviollisessa seksissä ei toki ole mitään tuomittavaa, ihmisillä on oikeus ottaa tällaisia riskejä, jos ovat valmiit hyväksymään niiden mahdolliset seuraukset. Avioliittokaan ei tietysti takaa rakkautta, joten siinä kuten kaikissa ihmissuhteissa on riskejä, mutta ehkä harvempi viitsii sitoutua tuollaiseen sopimukseen pelkän seksin takia, joten riski on pienempi.
Uskoakseni ei-libertaarisissakin valtioissa on käytännössä mahdotonta valvoa, ettei joku huijaa itselleen seksiä, ellei sitten kokonaan kriminalisoida esiaviollista seksiä, jolloin samalla sekaannutaan myös niiden ihmisten yksityiselämään, jotka harrastavat sitä yhteisestä sopimuksesta, ilman vilppiä, mikä olisi vahingollisempaa kuin sen hyväksyminen, että joskus riski huijatuksi tulemisesta saattaa aktualisoitua. On kuitenkin epäoikeudenmukaista kutsua "libertaariseksi" sellaista mallia, jossa tuollainen huijaus on mahdollista, kun se ei ole pelkästään libertaarin yhteiskunnan ongelma. Onko tämä taas yksi niitä tapauksia, joissa epämiellyttäväksi koetun aatteen nimikkeen alle kootaan kaikki muukin paha auringon alla? Toki libertarismia saa arvostella, mutta älyllinen rehellisyys edellyttäisi, että sitä arvostellaan vain sen todellisista ominaisuuksista, ei sellaisista jotka eivät siihen mitenkään liity.