2005-03-23

Uskonnollisista näkemyksistä ja keskustelusta

Uskonnolliset näkemykseni ovat minulle hyvin intiimi, yksityinen asia, enkä tässäkään aio esitellä ensisijaisesti näkemyksieni sisältöä, vaan enemmän sitä, miten koen keskustelun uskonnollisista kysymyksistä, kuten Jumalasta, sielusta, tuonpuoleisesta tai tahdonvapaudesta.

Nähdäkseni siihen, onko Jumala olemassa, onko sielu olemassa, onko tuonpuoleista tai onko tahto vapaa, ei millään tavalla vaikuta se, mitä noista asioista sanomme tai ajattelemme. Ne joko ovat tai eivät ole, riippumatta mielipiteistämme. Käsitykseni mukaan emme myöskään pysty koskaan pitävästi osoittamaan yhtä tai toista näkemystä näiden asioiden suhteen todeksi. Ne siis viime kädessä jäävät uskon asioiksi.

Nyt riippuu tämän uskon sisällöstä, onko perusteltua yrittää vakuuttaa muut omasta kannastaan. Itse olen deisti, en usko että Jumala, kerran luotuaan maailman, sekaantuisi sen asioihin, vaan antaa ihmisten pyrkiä itse ratkomaan ongelmiaan - ja myös synnyttämään niitä. En myöskään usko, että sen paremmin tuonpuoleisesta kuin Jumalasta, hänen olemuksestaan, motiiveistaan, toimintatavoistaan tms. voisi saada mitään tarkempaa tietoa, joten erilaiset Jumalaa tai tuonpuoleista koskevat oppirakennelmat, dogmit ovat minun kannaltani turhia ja perusteettomia, vaikka voihan niistä aina toki keskustella, jos vain mielenkiintoa molemmin puolin riittää.

En usko, että se, jatkuuko olemassaolomme kuoleman jälkeen vai ei ja millainen tuo tuonpuoleinen elämä olisi, millään tavoin riippuisi siitä, mitä tässä elämässä teemme, sanomme tai ajattelemme. Minua ei siis haittaa se, että joku muu ajattelee uskonnosta eri tavoin kuin minä, niin kauan kun hän ei yritä pakottaa minua omaksumaan omia uskonnollisia näkemyksiään tai elämään niiden mukaisesti.

Minulla ei itsellänikään ole mitään tarvetta käännyttää ketään muuta ajattelemaan uskonnollisista kysymyksistä samalla tavoin kuin minä. Jos toinen henkilö on valmis kunnioittamaan minun oikeuttani omiin näkemyksiini, minäkin olen valmis kunnioittamaan hänen vastaavaa oikeuttaan, ja kuuntelen mielelläni hänen uskonnollisia näkemyksiään ja/tai voin kertoa omistani.

Koska todellisuus ei ole mielipidekysymys, johon ajatuksemme tai sanamme vaikuttaisivat, en näe kuitenkaan minkäänlaista tarvetta todistella näkemyksiäni oikeiksi tai muiden näkemyksiä vääriksi. Eikä tuollainen todistaminen ole mielestäni edes mahdollista, kuten jo edellä tuli selväksi. Ja vaikka se olisi mahdollista, en näe että minulla olisi minkäänlaista velvollisuutta todistaa näkemyksiäni tosiksi, jotta minulla olisi oikeus niihin, sillä koska näkemykseni eivät millään tavoin vaikuta muiden ihmisten elämään, en ole niistä myöskään heille tilivelvollinen. Jos olen ylipäänsä näkemyksistäni jollekulle vastuussa, niin Jumalalle, joten ei ole muiden ihmisten asia sekaantua niihin tai vaatia minulta perusteluja niiden tueksi.

Koska mitään kantaa uskonnollisissa kysymyksissä ei voi pitävästi osoittaa todeksi, on niistä täysin turhaa ja asiatonta väitellä. Ainoa asiallinen keskustelu aiheesta voi mielestäni olla hyväntahtoista ajatustenvaihtoa, jossa lähinnä esitellään omia näkemyksiä, kysellään toisen näkemyksistä, vertaillaan niitä toisiinsa ja kehitellään niitä ehkä edelleen.

On kiehtovaa kuulla tai lukea erilaisista uskonnollisista näkemyksistä, ja olen monta kertaa kokenut ahaa-elämyksiä huomatessani, että jonkin asian voi nähdä myös tuosta näkökulmasta. Vaikka en luonnollisesti voi jakaa kaikkien uskontojen ja elämänkatsomusten näkemyksiä, tunnen niitä kohtaan suurta sympatiaa, ja lukiessani erilaisista näkemyksistä tuntuu kuin eteeni avautuisi kokonaisia erilaisia maailmoja, kaikki kiehtovan erilaisia.

Se mitä en hyväksy uskonnossa, ei ole jotkin uskonnolliset näkemykset sinänsä, vaan vaaralliset lahkot, jotka pyrkivät kontrolloimaan jäsentensä käyttäytymistä ja ihmissuhteita sekä manipuloimaan heidän ajatteluaan. Myös käännytysyritykset jättävät minut kylmäksi, joskin ymmärrän niitä jossain määrin, mikäli uskontoon kuuluu näkemys, että vain uskovat voivat pelastua. Silloinhan käännyttäjät haluavat vain minun parastani sen mukaan minkä he katsovat minun parhaakseni, mutta haluan siitä huolimatta valita oman tieni sen mukaan minkä itse uskon itselleni parhaaksi ja kantaa sen seuraukset, vaikka ne pahimmassa tapauksessa saattaisivatkin merkitä sitä, että joudun kuoleman jälkeen helvettiin tai ikuiseen kadotukseen.

Sen sijaan en ymmärrä lainkaan ateistien aggressiivisuutta. Ateismin mukaanhan ei ole olemassa Jumalaa, eikä kukaan myöskään saa kuoleman jälkeen mitään palkkiota siitä, että on valinnut oikean uskon, tai rangaistusta siitä, että on valinnut väärän. Ateistille pitäisi siis olla samantekevää, mihin muut uskovat, aivan niinkuin se on minullekin. Kuitenkin ateistit tuntuvat usein olevan toisin ajattelevia kohtaan aivan yhtä suvaitsemattomia kuin pahimmat kiihkokristityt lahkolaiset.

Taas eilen yritin IRCIssä käydä erään ateistin kanssa asiallista keskustelua uskonnosta, mutta jälleen kerran se osoittautui mahdottomaksi. Kirjoitin vain muutaman ajatukseni, ja vastaukset olivat usein niinkin asiattomia kuin "what the fuck" ja "mitä helvettiä". Kun kysyttäessä avaan sisintäni ja esittelen intiimeimpiä ajatuksiani, tuollaiset kommentit tuntuvat äärimmäisen karkeilta ja loukkaavilta, ja varmistavat että niiden lausuja pääsee pysyvästi mustalle listalleni. Niinpä toivotin hänet itsensäkin tervemenneeksi helvettiin (vaikken sellaiseen tietysti konkreettisesti usko), ja päätin keskustelun siihen. Jälleen kerran tulin nähneeksi, ettei useimpien ihmisten kanssa voi vain keskustella asiasta asiallisesti ja ennakkoluulottomasti. Mutta olen erityisen pettynyt siihen, että kaikista ryhmistä juuri ateistit, joiden luulisi ymmärtävän, ettei sillä ole merkitystä, millaisia uskonnollisia näkemyksiä toinen omaa, eivät mitenkään kunnioita toisten ihmisten oikeutta omiin näkemyksiinsä tai kykene keskustelemaan asioista sivistyneesti ja kiihkottomasti.

Tämä on myös syy, miksi katson, että ateismi on uskonto; se sisältää saman asenteen kuin nuo minulle vastenmieliset vaaralliset lahkotkin; "Me olemme oikeassa, ja koska olemme oikeassa, saamme käyttää mitä tahansa keinoja käännyttääksemme muut ajattelemaan samalla tavalla kanssamme." Eli ns. jesuiittamoraalin, joka voidaan tiivistää periaatteeksi tarkoitus pyhittää keinot.

0 Comments:

Post a Comment

Links to this post:

Create a Link

<< Home